tiistai 12. syyskuuta 2017

Vertaistukiasiaa

Tukea jo ennen reissuun lähtöä!

Oletko sinä tai onko kaveripiirissäsi palvelussitoumuksen saanut, mutta ei vielä koulutuksessa oleva tuleva rauhanturvaaja? Tuossa välissä olisi paras aika sopia monista asioista. Ja tähän tarjoamme työkaluja. Hahmotellaan rauhanturvaajien perheille tukiverkosto, työkalut arjesta selviämiseen rauhanturvapalveluksen ajaksi ja kotiutumisen jälkeiseen aikaan.

Suunnitteilla läheisten toiveista lähtenyt hanke Family First -hyvinvointivalmennuksen ja Rauhanturvaajaliiton yhteistyönä. Perhe on toimiva paketti silloin, kun siinä on kaikki palaset kohdallaan, mutta mitä tapahtuu, kun yksi palanen puuttuu arjesta? Millaisia tunteita ja ajatuksia se herättää, kun läheinen ihminen onkin lähitulevaisuudessa kaukana kotoa? Mistä pitäisi sopia etukäteen? Muutos tuo aina mukanaan haasteita. Kun arki muuttuu, voimavarat on suunnattava ja suunniteltava uudelleen. Myös tukiverkoston tarve korostuu entisestään.

Rauhanturvaajaliiton kanssa suunniteltu Family First -valmennusohjelma on suunnattu rauhanturvaajien perheiden tueksi ja avuksi. Haluamme painottaa ennen palvelukseen lähtöä tapahtuvaa yhteisistä pelisäännöistä sopimista ja verkostojen tarkistamista. Perhelähtöisyys otetaan huomioon antamalla konkreettisia työkaluja parempaan vuorovaikutukseen ja arjen hallintaan. Valmennuksessa pääset tutustumaan myös muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Rauhanturvaoperaatio on ainutlaatuinen kokemus sekä rauhanturvaajalle että hänen perheelleen. Lähdetään siis yhteiselle matkalle ja tehdään siitä positiivinen ja unohtumaton lähtevälle ja kotiin jääville.

Mitäs maksaa? Osallistujille valmennus on kokonaisuudessaan maksuton. Rauhanturvaajaliiton vertaistuki vastaa valmennuksen kustannuksista. Osallistujille korvataan myös mahdolliset matkakulut workshoppeihin halvimman kulkuneuvon mukaan. Kimppakyytejä suositellaan. Valmennuksen jälkeen osallistujille lähetetään kysely ja varmistetaan, millaista hyötyä koko hommasta oli. Lapset rohkaistaan ottamaan mukaan, sillä heitä halutaan myös kuulla ja tukea.

Tiedustelut tulevista valmennuksista: johanna.nokkanen(at)familyfirst.fi 0453412110 tai timo.ryhanen(at)rauhanturvaajaliitto.fi.

Molemmilla on kokemusta rauhanturvatehtävistä.