perjantai 20. tammikuuta 2012

Verikauhan tilanne syys-joulukuun 2011 jälkeen

Verikauha -kilpailu 2012

Verenluovutuskiertopalkinnosta, Verikauhasta, kilpaillaan vuosittain 1.9. - 31.8. Voittajaksi selviytyy jäsenyhdistys, jolla on jäsenmääräänsä suhteutettuna eniten luovutuskertoja. Voittajan julistaminen ja palkitseminen tapahtuu saman syksyn SRTL ry:n liittokokouksen yhteydessä - tänä vuonna siis Tampereella.

OulSRT ry:n jäsenistö on luovuttanut 1.9.2011 - 31.12.2011 välisenä aikana vertaan 11 kertaa + erikseen Kaupin Tapiolle ilmoitetut luovutuskerrat.

Yhdistyksen oma luovutuskertojen merkintävihko sijaitsee Suomen Punaisen Ristin Oulun veripalvelutoimistolla, osoitteessa Isokatu 32 C. Toimisto on avoinna ma, ke ja to klo 11-18 sekä ti ja pe klo 10-16.

Muistakaa ilmoittaa muualla tapahtuneet verenluovutukset Tapio Kaupille!

Yhdistys kiittää kaikkia vertaan luovuttaneita jäseniä aktiivisuudesta hyvän asian puolesta!

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uudenvuoden tervehdys


Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry toivottaa kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä palvelleille ja palveleville, heidän lähiomaisilleen sekä yhdistyksen sivustoilla vieraileville henkilöille

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2012!