perjantai 8. toukokuuta 2020

Koronan aiheuttamat muutokset tulevaan kesäkauteen liittyen


Suomen Hallituksen uuden korona linjauksen mukaisesti on mahdollista avata Kontuniemi vuokralaisille/jäsenille tietyin rajoituksin.
"50 hengen kokoontumis rajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi yksityisen- ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa...50 heng/max"
Tiedoksi että:
  • Kontuniemen talkoot tullaan järjestämään touko-kesäkuun aikana. Ajankohta selviää myöhemmin.
  • Kontuniemen vuokraus on mahdollista 1. kesäkuuta alkaen. Ohjeistus Kontuniemen vuokralaisille tulee myöhemmin
  • Aiemmin tiedotettu liiton kesäpäivät on peruttu.
Huom. jokainen jäsen/ei jäsen/ perheenjäsen on vastuussa omasta terveydestä/hygieniasta ja kyseiseen  asiaan liittyvästä tiedon vastaanottamisesta, sekä tähän asiaan liittyvästä tiedon jakamisesta siinä määrin, kuinka asia on linjattu yleisellä (Suomen hallitus)-ja  yhdistys (Ousera ry) tasolla sekä käyttämällä käytännön toimintaan liittyvää harkintaa, jonka pohjana on suositukset sekä linjaukset ja ennenkaikkea terve järki:)



-Ouseran hallitus-

tiistai 28. huhtikuuta 2020

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kontuniemi

Kontuniemi asiaa:
- kesän jäsenvarauksia otetaan 1.3. alkaen
- kevättalkoot to 14.5. ja to 28.5.
- suunniteltuja lisätalkoita: portin rakennus, laiturin laajennus, kesäkeittiö saunan terassille ja ilmalämpöpumpun asennus
- kesäkauden avajaiset to 11.6.
t. Kalifi

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n sääntömääräinen vuoden kevätkokous 2020 peruttu


Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n sääntömääräinen vuoden kevätkokous 2020 perutaan ja siirtyy Suomen hallituksen linjausten mukaisesti. Valtioneuvosto on päättänyt, että yli 10 henkilön kokoontumiset kielletään ainakin 13.4.2020 asti. Toimivaltaiset viranomaiset saattavat päätökset ja suositukset voimaan valmiuslain, tartuntatautilain ja muun lainsäädännön mukaisesti.
Tiedotamme uudesta päivämäärästä poikkeus järjestelyiden päätyttyä.
t.johtokunta

perjantai 28. helmikuuta 2020

Peruttu: Rauhanturvaajien kesäjuhla Oulussa 31.7.-2.8.2020

 

Kesäpäivät ovat peruttu Covid19 johdosta!


 

Original Sokos Hotel Arina, Pakkahuoneenkatu 16, 90100 Oulu +358 8 312 3255

Majoitushinta
105 € / yhden hengen huone / vrk
125 € / kahden hengen huone / vrk
140 € / kahden hengen huone lisävuoteella / vrk
Hintaan sisältyy aamiainen sekä iltasaunavuorojen ja kuntoiluhuoneen käyttö.
Huonehinta sisältää runsaan aamiaisen, iltasaunan, kuntoiluhuoneen käytön.
Huoneet ovat varattavissa nettisivuiltamme osoitteessa Sokos-hotel-arina 
Kiintiötunnus: BTURVAAJAT2020

Scandic Oulu City (Saaristonkatu 4, 90100 Oulu) Scandic Oulu City

Hinnat / huone / vrk
1hh: 113 EUR / huone / vrk
2hh: 133 EUR / huone / vrk
3hh: 153 EUR / huone / vrk
Varaaminen
Jokainen majoittuja varaa huoneensa itse suoraan nettisivuilta www.scandichotels.fi varauskoodia BOUL310720 käyttämällä 16.7.2020 mennessä. 
Varauksia voi tehdä myös hotellin vastaanotosta sähköpostilla oulucity@scandichotels.com tai puhelimella
08 5431 000.
Maksutapa
Jokainen varaa ja maksaa oman majoituksensa

torstai 27. helmikuuta 2020

Kontuniemi

Kontuniemi asiaa:
- kesän jäsenvarauksia otetaan 1.3. alkaen
- kevättalkoot to 14.5. ja to 28.5.
- suunniteltuja lisätalkoita: portin rakennus, laiturin laajennus, kesäkeittiö saunan terassille ja ilmalämpöpumpun asennus
- kesäkauden avajaiset to 11.6.
t. Kalifi

Talvisodan muistopäivä 13.3.2020 #HIMMETÄEIMUISTOTSAA

Hox!
Tämä ilmoitus Oulun Seudun rauhanturvaajat ry:lle ja osoitettu rauhanturvaajille, jotka ovat kiinnostuneita alla olevasta tapahtumasta.
Nyt haetaan 5 meiltä, jotka voisivat osallistua lippukulkueeseen (kulkueeseen katsomaan ettei kukaan hypi hevosten eteen+ rotuaarin lavalle lippua pitämään ja kahvitilaisuuteen.
Ilmoitukset minulle henkka.helakorpi@gmail.com.
Paikalle voi mennä toki yleisöksi:)

Ohjelma Talvisota


lauantai 21. joulukuuta 2019

Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta 2020

Hyvää Joulua ja rauhallista uutta vuotta 2020 kaikille säätyyn tai arvoon katsomatta!

Haluan kiittää koko jäsenistöä tuestanne jättäessäni puheenjohtajan tehtävät. Yhdistys on mennyt eteenpäin jokaisella rintamalla, veteraanityö, vertaistuki, vaikuttaminen yhteiskuntaan ja päättäjiin. Lainsäädännön valmisteluun, oman Kontuniemen käyttöön ja kehittämiseen.
Oma jäsenistö on tärkeä ja sen etuja on ajettava.
Rapatessa roiskuu ja kaikkia ei aina toiminta miellytä tämäkin kuuluu toimintaan. Ennenkuin alamme tuomitsemaan kannattaa keskustella asioista henkilökohtaisella tasolla nokatusten. Somen kautta sitä en suosittele!
Kiitokset kaikille ja erityisesti johtokunnalle, muille lähelläni toimineille ilman teitä tästä ei olisi tullut mitään.
Olemme yli 300 jäsenen yhteisö joka on tunnustettu valtakunnallisesti.
Onnittelut Henkalle uutena puheenjohtajana!
Ensi vuonna juhlimme yhdistyksen 50 v päiviä 31.7-2.8 Kontuniemessä SRTLn kesäpäivien yhteydessä,merkatkaa ylös ja tulkaa paikalle!
KAVERIA EI JÄTETÄ, EDELLEENKÄÄN


Timo MJ Heikkinen
Pj/ OulSRTry

perjantai 6. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän avaus

Itsenäisyyspäivän avaus, lipunnosto ja tykin laukaukset Oulun Linnasaaressa.
OulSRTry ja Tykkimieskilta.


tiistai 26. marraskuuta 2019

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän lipun nosto Linnasaaressa 6.12.2019 klo 09.00.
Kokoontuminen Linnasaareen 8.45 Varustus baretti tumma takki käsineet. Aamukahvit pienen suolapalan kera Vanhassa Pappilassa (Asemakatu 6 sisäänkäynti sisäpihalta)n 09.30 jossa tumma puku, isot kunniamerkit.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille
Johtokunta

keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Syyskokous valitsi uuden puheenjohtajan

Syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Henkan.


Kuvassa vasemmalla T Heikkinen luovuttaa tehtävät 
uudelle puheenjohtajalle H Helakorvelle

Syyskokous pidetty

Yhdistyksen syyskokoukseen osallistui 11 henkilöä. Asialistalla oli mm. henkilövalinnat.