perjantai 26. huhtikuuta 2013

Vaikeasti Korvattavat ry

RT-tehtävissä vammautuneet perustivat uuden yhdistyksen

Rauhanturvatehtävissä vammautuneet perustivat 3.2.2013 oman yhdistyksen. Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry:n tarkoituksena on auttaa ja tukea kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita, vammautuneita, haavoittuneita ja sairastuneita selviämään tapahtuman jälkeisistä kriiseistä. Tavoitteena on järjestää tapaamisia, luentoja, infotilaisuuksia, neuvontaa sekä vertaistukea loukkaantuneille rauhanturvaajille.

Yhdistykselle perustettiin myös oma keskustelusivusto Facebookiin, jonka avulla toivotaan tavoitettavan useampia rauhanturvatehtävissä loukkaantuneita. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Heikkinen Oulusta. Namibian operaatiossa vuonna 1989 halvaantunut Heikkinen on monille tuttu aktiivisena Oulun Rauhanturvaajat ry:n jäsenenä.

- Hienoa, että tämä ryhmä on saatu kasaan. Kukaan muu ei varmaan ole yhtä hyvä asiantuntija näissä kuin itse asian kokeneet, Heikkinen toteaa. - Tässä ryhmässä on kokemusta laidasta laitaan ja sitä varmaan pystytään jatkossa hyödyntämään sekä ryhmän sisällä ja mahdollisesti uusien tapausten kanssa, joita emme kuitenkaan toivo yhtään tapahtuvan. Hiekkinen haluaa myös lausua erityiskiitokset puolustusvoimille avusta yhdistyksen perustamisprosessin aikana. Kaveria ei hänen mukaansa edelleenkään jätetä.

Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry:n perustava kokous pidettiin Hämeenlinnassa Porin prikaatin järjestämän vuosittaisen vertaisryhmätapaamisen yhteydessä. Hotelli Aulangolla pidetyssä kokoontumisessa oli mukana tänä vuonna 11 haavoittunutta, loukkaantunutta tai sairastunutta rauhanturvaajaa. Sen järjestelyistä vastasi Porin prikaatin sosiaalikuraattori Sanna-Kaisa Lehto-Mäkelä. Paikalla oli myös Rauhanturvaajaliiton uusi vertaistuen projektipäällikkö Hannu Piispanen. Tilaisuuden avasi Porin prikaatin esikuntapäällikkö Mikael Feldt, joka toimi suomalaisten komentajana Afganistanissa 2010-11.

Vertaistukiryhmä Vaikeasti Korvattavat ry:
Puheenjohtaja Timo Heikkinen
+358 40 544 4688
tmj.heikkinen(at)gmail.com

Lähde: RT-lehti 2/2013, Mika Vuolle

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Oulun Rakentajamessut 2013

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry osallistuu pe 19.4. - su 21.4.2013 Rakentajamessujen järjestyksenvalvontatehtäviin. Kaikki tehtäviin halukkaat yhdistyksen jäsenet voivat ilmoittautua Tapiolle ja tiedustella itselleen parhaiten soveltuvia vapaita vuoroja.

Oulun Rakentajamessut 2013:n aluekartta.

Oulun Rakentajamessut 2013:n yleisinfo.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

SRTL:n kilpailu 2013

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry / Rauhanturvaajat vertaisina – tukea kotona ja kaukana – projekti 2013-2016 järjestää kilpailun PROJEKTIN LOGON suunnittelemiseksi.


Projektin tarkoituksena on kehittää ja pilotoida vertaistuen muotoja Suomen Rauhanturvaajaliiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaan sekä tiedottaa rauhanturvapalveluksen vaikutuksista eri osapuolille.

Vaatimukset:
Logon pitää toimia digitaalisessa ja painetussa viestinnässä ja muissa mahdollisissa tuotteissa niin värillisenä kuin mustavalkoisena. Logon on ilmennettävä esim. seuraavia seikkoja ”Vertaisuus, kokemusasiantuntijuus, tuki, ystävyys, yhdessä…”

Säännöt:
Logo –ehdotukset pitää toimittaa 23.4.2013 mennessä. Voittaja julkistetaan 6.5.2013.

Osallistumisoikeus ja ohjeet:
Kilpailuun voivat osallistua kaikki luonnolliset henkilöt. SRTL:n hallituksen jäsenet eivät voi osallistua. Logon voi tehdä käsin tai tietokoneella. Kilpailuun voi osallistua kahdella (2) logoehdotuksella / henkilö. Nimeä ehdotuksesi tunnistettavasti ja laita myös yhteystietosi (puh nro ja sähköposti).

Kilpailutöiden lähettäminen:
Kilpailutyöt lähetetään kevyenä (n. 1Mt) näyttöversiona osoitteeseen hannu.piispanen(at)rauhanturvaajaliitto.fi .

Arviointiraati:
Raati koostuu SRTL:n hallituksen nimittämistä henkilöistä. Raati huomioi arvioinnissa logon selkeyttä, käytettävyyttä ja sopivuutta vertaistuen imagoon sekä visuaalista toimivuutta eri tiedotusmuodoissa.

Julkistaminen:
Voittaja julkistetaan 6.5.2013. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sekä asiasta tiedotetaan Suomen Rauhanturvaajaliiton ja projektin kotisivuilla sekä Rauhanturvaajalehdessä.

Palkinnot:
Voittaja saa 100 € lahjakortin Citymarketiin.

Tekijänoikeudet:
Tekijä luovuttaa kaikki tekijänoikeudet Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:lle. Liitolla on oikeus tehdä logoon muutoksia.

Logon käyttöönotto:
Suomen Rauhanturvaajaliitto varaa oikeuden olla valitsematta voittajaa tai olla ottamatta käyttöön voittanutta logoa. Muiden kilpailutöiden osalta tekijänoikeus säilyy tekijällä. Jos voittanut logo otetaan käyttöön, niin sitä käytetään julkistamisen jälkeen kaikessa projektin materiaalissa.

Lisätietoja:
p. 040 - 7241365

Lähde: www.rauhanturvaajaliitto.fi

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen 2013

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry toivottaa kriisinhallinta- ja rauhanturva- sekä siviilikriisinhallintatehtävissä palvelleille ja palveleville, heidän lähiomaisilleen sekä yhdistyksen sivustoilla vieraileville henkilöille

Hyvää Pääsiäistä!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

OulSRT ry:n sääntömääräinen kevätkokous 2013

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous (tilikokous) pidetään Hiukkavaaran Paviljongissa maanantaina 25.3. klo 18:00 alkaen.

Karttaopastus Hiukkavaaran Paviljongille

Kevätkokouksen esityslista:
1.   Yhdistyksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja avaa kokouksen
2.   Valitaan kokoukselle tarvittavat ääntenlaskijat
3.   Valitaan kokoukselle:
      - puheenjohtaja
      - sihteeri ja
      - kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa
4.   Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5.   Hyväksytään kokouksen esityslista
6.   Ilmoitusasiat
7.   Esitetään johtokunnan laatima yhdistyksen toimintakertomus ja päätetään sen
      hyväksymisestä
8.   Päätetään tarvittaessa yhdistyksen sääntöjen uusimisesta ja muutoksista
9.   Esitetään yhdistyksen tilit ja toiminnantarkastajien lausunnot
10.  Päätetään tilien vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
11.  Käsitellään muut johtokunnan tai jäsenten joulukuun loppuun mennessä
      johtokunnalle kirjallisesti esittämät asiat:
      - johtokunnan täydentäminen

Ilmoitus Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n sääntömääräisestä kevätkokouksesta on julkaistu myös Oulu-lehdessä lauantaina 9.3.2013.

Tervetuloa kokoukseen ja vaikuttamaan!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Verikauha -kilpailun tilanne 1.9.2012 - 28.2.2013

Verenluovutuskiertopalkinnosta, Verikauhasta, kilpaillaan vuosittain 1.9. - 31.8. Voittajaksi selviytyy jäsenyhdistys, jolla on jäsenmääräänsä suhteutettuna eniten luovutuskertoja. Voittajan julistaminen ja palkitseminen tapahtuu saman syksyn SRTL ry:n liittokokouksen yhteydessä - kuluvana vuonna siis Kemissä.

Jäsenistö on luovuttanut aikavälillä 1.9.2012 - 28.2.2013 vertaan 7 kertaa.

Yhdistyksen luovutuskertojen merkintävihko sijaitsee Suomen Punaisen Ristin Oulun Veripalvelussa - osoitteessa Isokatu 32 C, 90100 Oulu.

SPR Veripalvelu on avoinna:
- ma, ke, to klo 11:00 - 18:00
- ti, pe klo 10:00 -16:00

Yhdistys kiittää kaikkia neljää vertaan luovuttanutta jäsentään aktiivisuudesta hyvän asian puolesta!

tiistai 5. helmikuuta 2013

10 000:s näyttö saavutettu

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n vuoden ja viiden kuukauden ikäinen, alunperin Raatteen tiellä ideoitu, sivusto saavutti vihdoinkin yhden merkittävän rajapyykin. Tiistaina 5. helmikuuta 2013 sivustolla vieraili 10 000:s rauhanturvaamisesta ja kriisinhallinnasta kiinnostunut lukija.

Tämä tarkoittaa laskennallisesti lähes 20:ntä sivustolla vierailua päivässä ja miltei 600:aa sivustolla vierailua kuukaudessa vajaan puolentoista vuoden aikana.

OulSRT ry kiittää kaikkia sivustolla vierailijoita luottamuksesta ja toivottaa kaikki uudet vierailijat tervetulleiksi tutustumaan sivustoon!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Uudenvuodentoivotus 2012

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry toivottaa kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä palvelleille ja palveleville, heidän lähiomaisilleen sekä yhdistyksen sivustoilla vieraileville henkilöille
  
Hyvää Uutta Vuotta 2013

Gått Nytt År

Happy New Year

Bonne Année

 Feliz Año Nuevo

C Новым Годом

新年快乐

 

سنة جديدة سعيدة

perjantai 28. joulukuuta 2012

OulSRT ry:n työrukkaset 1.1.2013 alkaen

Yhdistyksen työrukkasina tammikuusta 2013 alkaen toimivat seuraavat jäsenet:

Pitkäaikaiset luottohenkilöt:
  • Häkli Tuula, rahastonhoitaja
  • Viinamäki Kalle, Kontuniemen kalifi - 1IC
Johtokunta:
  • Heikkinen Timo, varapuheenjohtaja
  • Helakorpi Henry, puheenjohtaja
  • Kauppi Tapio, ampuma- ja talkoovastaava 
  • Kivi Pentti, Kontuniemen kalifi - 2IC
  • Mäkinen Petri, hankintavastaava
  • Nurmos Taina, jäsenvastaava - 2IC
  • Polojärvi Matti, talkoovastaava
  • Salo Anne, sihteeri ja jäsenvastaava - 1IC
Varajäsenet:
  • Joensuu Tuomas, talkoovastaava
  • Pekkala Juha, tiedostusvastaava
Toiminnantarkastajat:
  • Kronqvist Ilkka
  • Jalkanen Juha
Varatoiminnantarkastajat:
  • Hietala Kari
  • Kortesluoma Tapio

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulutervehdys 2012

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry toivottaa kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä palvelleille ja palveleville, heidän lähiomaisilleen sekä yhdistyksen sivustoilla vieraileville henkilöille


Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Kuva: Henry Helakorpi

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jouluaaton kunniavartiosto 2012

Perinteitä kunnioittaen OulSRT ry asettaa 4 henkilöä kunniavartioon sotien 1939-1945 sankarihauta-alueelle Taistelu on päättynyt -muistomerkille Oulussa maanantaina 24.12.2012 klo 18:00 - 18:20 väliseksi ajaksi. Vartiostossa yhdistystä edustavat: P. Huovinen, T. Kauppi, E. Passi ja J. Pienimäki. Järjestäytyminen tapahtuu Oulun hautausmaan portin läheisyydessä Kajaanintie 1:n pysäköintipaikalla.

Yhtenäisen varustuksen - lumipuvun - vuoksi kaikkia osallistujia pyydetään tulemaan paikalle ajoissa!

Lisätietoja: Tapio Kauppi, GSM 0400 - 188 113.

Tietoja ja historiaa Oulun sankarihautausmaista.

Taistelu on päättynyt -muistomerkki

OulSRT ry:n kunniavartio 24.12.2012

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän tervehdys 2012

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry toivottaa kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä palvelleille ja palveleville, heidän lähiomaisilleen sekä yhdistyksen sivustoilla vieraileville henkilöille

Hyvää Itsenäisyyspäivää!