torstai 1. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän lipunnosto Linnansaaressa

Itsenäisyyspäivän perinteitä kunnioittaen ja kunnialaukausten kera OulSRT ry:n lippuosasto vastaa Suomen lipun nostosta Linnansaaressa tiistaina 6.12.2011 aamulla klo 09:00. Virallisen osuuden jälkeen on kahvitarjoilu yhdistyksen jäsenille Radisson Bluen omassa ravintolassa. 

Varustus: baretti, tumma puku ja isot kunniamerkit. Osallistujia pyydetään tulemaan tilaisuuteen hyvissä ajoin!

Tervetuloa!

perjantai 25. marraskuuta 2011

Rauhanturvaaja ei saa valittaa

Poikkeuksellisena tuen osoituksena oikeutta vaativalle faitteriveljelle OulSRT ry julkaisee seuraavan sivustolleen lainatun artikkelin:
 
"Korkein oikeus ei ole myöntänyt Afganistanissa palvelleelle rauhanturvaajalle valituslupaa vakuutusoikeuden päätöksestä. Vakuutusoikeus oli katsonut, ettei rauhanturvaajalle ollut aiheutunut sotilastapaturmalain nojalla korvattavaa traumaperäistä stressireaktiota vuonna 2005 kriisinhallintapalveluksessa Afganistanissa. Palveluksen jälkeen alkanut psyykkinen oireilu ei myöskään ollut palvelussairautena korvattava todennäköisesti palveluksesta aiheutunut sairaus. Vakuutusoikeudessa oli asiaa ratkaistaessa tapahtunut virhe, joka on olennaisesti vaikuttanut jutun lopputulokseen. Asian käsittelyyn vakuutusoikeudessa osallistuneen lääkärijäsenen erikoisaloina ovat kirurgia, ortopedia ja traumatologia. Kukaan päätöksen tekemiseen osallistuneista vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenistä ei ole erikoistunut psykiatriaan.

Rauhanturvaaja on asettanut itsensä ”likoon” tulemalla julkisuuteen ensiksi Hölkkärissä ja sen jälkeen Suomen Kuvalehden artikkelissa (SK 37, 14.9.2007). Artikkelista ilmenevät ja muut seikat tekevät asiasta hänelle erityisen merkityksellisen ja ainutkertaisen. Kaikki lähti liikkeelle artikkeleista:"
 

Lähde: Hölkkäri On Web -sivusto

tiistai 15. marraskuuta 2011

Rauhanturvaaja-kalenteri 2012

Faitterisisko Annelta voi vielä tiedustella Rauhanturvaaja-kalenteria 2012 - vaikkapa lähisukulaiselle tai faitteriystävälle joululahjaksi. Hintaa kalenterilla on vain 12 €:a. Annen kanssa voi sopia myös toimittamisesta - Oulun kaupungin alueella. Jo kalenterinsa varanneet voivat lunastaa ne itselleen yhdistyksen pikkujoulussa lukumäärän mukaista korvausta vastaan.

torstai 3. marraskuuta 2011

Yhdistyksen jäsenten pikkujoulu

OulSRT ry:n pikkujoulut järjestetään jo perinteiseen tapaan Kontuniemessä 3.12.2011 klo 18:00 alkaen. Jäseniä pyydetään ilmoittamaan osallistumisestaan pikkujouluihin viimeistään 28.11.2011 mennessä Henkalle matkapuhelimella tekstiviestitse (SMS) numeroon 040-849 2100 tai yhdistykselle sähköpostitse.

Sähköpostiosoite näkyy sivun vasemmassa alalaidassa, kun viet kohdistimen "sähköpostitse" -sanan kohdalle.

Pikkujouluissa on tarjolla:
  • Jouluevankeliumi
  • hyvää ruokaa ja juomaa
  • erinomaista juttuseuraa
  • Joulusauna, jossa itseään ja luvalla saunakaveriaan saa huitoi vaikka koivuvihdalla - muista ottaa oma pyyhe mukaan!
  • Jouluarvonta, jossa pääpalkintona joulukinkkua + muita palkintoja

Tervetuloa yhdistyksen pikkujouluihin!


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

SRTL ry:n uusi puheenjohtaja

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry on valinnut syysliittokokouksessaan Porissa 2011 liiton uudeksi puheenjohtajaksi kenraaliluutnantti (evp) Paavo Kiljusen (s. 1951 Rantasalmella). Puheenjohtajuus on kestoltaan kaksivuotinen. OulSRT ry onnittelee kenraalia uuden nimityksen johdosta.

OulSRT ry kiittää liiton edellistä puheenjohtajaa kenraalimajuri (evp) Heikki Holmaa hänen tekemästään erittäin ansiokkaasta työstä Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:ssä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

SRTL ry:n huomionosoitukset 24.10.2011

Suomen Rauhanturvaajaliitto on palkinnut 24.10.2011 ansioituneita Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry:n jäseniä: 

          SRTL:n kultainen ansiomitali - SRTL k am
    • Nurmos Taina

          SRTL:n hopeinen ansiomitali - SRTL h am
    • Helakorpi Henry
    • Jalkanen Juha

          SRTL:n pronssinen ansiomitali - SRTL p am
    • Hongisto Mikko
    • Jokikokko Katri
    • Kivi Pentti

OulSRT ry onnittelee lämpimästi palkittuja jäseniään huomionosoitusten johdosta.

torstai 13. lokakuuta 2011

OulSRT ry:n sääntömääräinen syyskokous 2011

OulSRT ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 31.10.2011 klo 18:00 alkaen. Kokouspaikkana on Toppeliuksen talo ja sovittelutoimisto. Käyntiosoite Torikatu 16, Oulu. Lisätietoja Henkalta, matkapuhelin 040-8492 100.

Tutustu syyskokouksen esityslistaan tästä!

Tervetuloa!


Kuva: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Toppelius_House_Oulu_20090419.JPG

OulSRT ry:n YK:n päivä 2011

YK:n päivänä maanantaina 24.10.2011 klo 17:45 kokoonnumme Oulun hautausmaan pysäköintipaikalle Kajaanintie 1:een. Klo 18:00 siirrymme sotien 1939-45 sankarihauta-alueelle Taistelu on päättynyt -muistomerkille, jossa kunnioitamme sodissa kaatuneiden sankarivainajien muistoa ja laskemme muistomerkille OulSRT ry:n seppeleen.

Yhdistyksen jäsenille on tilaisuuden jälkeen Kauppatorin Kahvila Makasiinissa kahvitarjoilu , ansioituneiden jäsenten palkitsemiset ja Nobel-muistoristien jako - vain muistoristiin oikeutetuille ja sitä anoneille. Numeroidut muistoristit toimitetaan kotelossa. Sen mukana seuraa painettu myöntökirja, jossa on ote alkuperäisestä Nobel-palkinnon myöntötiedotteesta.

Tilaisuuden varustuksena: baretti, tumma puku ja isot kunniamerkit.

Muistathan tulla ajoissa paikalle! Tervetuloa!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kontuniemen syystalkoot

Kontuniemen kaliffi järjesti syystalkoot OulSRT ry:n jäsenille Kontuniemessä torstaina 13.10.2011 klo 16:00 alkaen. Edellisenä päivä kostea ja sateinen sää karkoitti talkooväen ja talkoot siirrettiin suosiolla torstaille. Paikalle saapui iltapäivästä viisi faitteria, jotka siistivät rantasaunan ympäristöä ja tekivät klapeja varastoon seuraavaa kevättä varten. Kalifin toimesta talkooväelle oli tarjolla kahvia ja pullaa sekä hiukopalaa kostukkeen kera. Talkoot lopeteltiin ilta seitsemän maissa hämärän jo laskeutuessa ja illan viiletessä. Kiitokset talkoossa mukana olleille ahkerille faittereille. Enemmänkin olisi väkeä Kontuniemeen jälleen mahtunut!


Faitterit klapien teossa.
     
Faitterit lehtiä haravoimassa.

maanantai 3. lokakuuta 2011

FIN-PROPERTY-tarroin varustetut analogiaradiot

Oulun Seudun Rauhanturvaajat ry tiedustelee SRTL ry:n jäseniltä tietoja oululaiselta Elektrobit Oy:ltä saamistaan analogisista radioista. Kumpaankin radioon on kiinnitetty FIN-PROPERTY-tarrat, joten ne ovat olleet todennäköisesti käytössä jossakin YK-missioissa.





Pyydämme vastauksia viestialan asiantuntijoilta ja harrastelijoilta kysymyksiin:
  • missä missioissa radioita on käytetty?
  • missä tarkemmassa paikassa?
  • milloin?
  • muuta oleellista tietoa radioihin liittyen?
Vastauksia voi lähettää sähköpostitse.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Uusille jäsenille loppuvuoden jäsenyys ilmaiseksi

"Liittyessäsi nyt loppuvuoden aikana jonkun Rauhanturvaajaliiton jäsenyhdistyksen jäseneksi, niin saat jäsenyyden lisäksi kaksi Rauhanturvaajalehteä ilmaiseksi kotiisi. Jäsenmaksu postitetaan vasta ensi vuoden alkupuolella. Parasta aikaa palveluksessa oleva rauhanturvaaja voi liittyä mukaan toimialuejäsenenä. Lähes kaikilla jäsenyhdistyksillä toimialuejäsenyys on ilmainen, ja jäsenyys jatkuu ilmaisena vielä vuoden 2012."

Tietolähde Suomen Rauhanturvaajaliiton internet-sivut 5.9.2011 09:03.

Yhdistyksen jäseneksi liittyminen

Yhdistyksen jäseneksi voi päästä jokainen YK:n tai muissa rauhanturvaamislain perusteella toimeenpannuissa sotilaallisissa rauhanturvaamistehtävissä tai vastaavissa poliisitehtävissä palvellut tai palveleva hyvämaineinen Suomen kansalainen, jonka yhdistyksen johtokunta jäseneksi hyväksyy.

Jäsenmaksu on 30 euroa vuodessa (2011), siihen sisältyvät yhdistyksen ja liiton jäsenmaksut sekä kuudesti vuodessa ilmestyvä Rauhanturvaaja-lehti.

Yhdistys toimii mukana vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä ja tarjoaa koulutusta, kursseja, esitelmiä sekä yhdessäoloa mm. Kontuniemessä. OulSRT ry:llä on n. 300 jäsentä (2011). Lisätietoja antaa jäsenvastaava

Uudet jäsenet:
Uuden jäsenyyden ilmoittautumislomake.

Vanhat jäsenet:
Jäsentietojen muutosten ja jäsenpalautteiden ilmoituslomake.



Huom! Yhdistyksen tiedottamisen kannalta on erityisen tärkeää, että uusi tai vanha jäsen päivittää jäsenrekisteriin sähköpostiosoitteensa - jos sellainen on käytössä. Muistattehan ilmoittaa sähköpostiosoitteenne muutokset suoraan jäsenvastaavalle tai ilmoituslomakkeen avulla.